Miten koskimelonnasta tuli kestävyysurheilua?

(2.-8.11.2009)

Mitä on koskimelonta? Leppoisa surffiaalto ja auringonpaistetta. Akanvirta tuo takaisin aaltoon, reggae soi ja posse relaa...

Ja mitä vielä! Viikkoon mahtuu uimista hallissa, uimista koskessa, kumilautan ja kajakin kantamista, uimista koskessa, ajoneuvojen ja muun kaluston kuittaamista, kalustolaskentaa, uimista koskessa, toimimista ryhmänjohtajana, leirin perustamista ja purkamista, opiskelua, sekä hieman melontaa. Melkoisen paljon yhtäläisyyksiä varusmiespalveluksen kanssa!

Takana on siis ensimmäinen viikko neljän viikon Raft Guide –kurssista Tai Poutini Polytechnic –nimisessä oppilaitoksessa. Kumilautta ei vielä oikein pysy hanskassa – kajakkimelonnan jälkeen tuntuu siltä kuin opettelisi ajamaan linja-autoa, vaikka on tottunut istumaan moottoripyörän selässä.

Päivät kuluvat tiiviisti joella: lähtö aamulla kahdeksalta ja takaisin illalla kuudelta. Sen jälkeen kalustonhuoltorumba ja päivällinen. Unta ei illalla tarvitse juuri odotella.

Tukikohtanamme on leirintäalue Murchison –nimisessä kylässä Buller-joen varrella. Alkuviikosta melomme helppoja II-luokan osuuksia, mutta loppuviikosta vaativuus on joissain koskissa kasvanut jo kahdella pykälällä. Joki tulee tutuksi myös kalaperspektiivistä: Jokaiseen päivään kuuluu koskiuintia ihan vaan harjoituksen vuoksi. Muutaman kerran olen pyörteisen akanvirran jälkeen melkoisen hengästynyt.

Uiminen, toistuva kumilauttaan kiipeäminen, kummallinen melonta yksilapaisella melalla, ja lautan kantaminen jyrkillä joen penkereillä saa oudokseltaan paikat kipeäksi. Viikonloppuna on onneksi aikaa levätä – siispä lähden lauantaina melomaan (vaihteeksi kajakilla) Styx-jokea! Tämän joen varrella ei kulje tietä, vaan alajuoksulla otetaan kajakki olalle, ja reippaillaan lähtöpaikalle. Puolitoista tuntia kajakki olalla, ja vajaa tunti melontaa takaisin lähtöpisteeseen.

Kuluneen viikon perusteella en voi muuta kuin julistaa koskimelonnan kestävyysurheiluksi. Kuin vahvistuksena tälle julistukselle huomaan Kohinan palstalla viestin, jossa Kouvolan mies etsii väkisinhiihtoseuraa. Ei enää reggaemusiikkia, löysiä housuja ja lumilautoja. Todellista kestävyysurheilua!

Itse Styx-joki on muuten valtavan hieno: pyöreistä suurista kivistä muodostuva uoman pohja, kilometrikaupalla jatkuvaa koskea, kristallinkirkas vesi ja huikean hienot maisemat. Valitettavasti tällä kertaa vesitilanne on varsin kehno: vettä on juuri ja juuri tarpeeksi, että joen ylipäänsä pääsee meloen alas. Tälle joelle täytyy ehdottomasti palata, kun sateet ovat nostaneet veden korkeammalle!