Tunnelmia toimistosta

(15.1.2010)

Alla muutamia kuvia tämänhetkisestä toimistosta. Kuvien esittämien tapahtumien lisäksi toimenkuvaan kuuluu märkäpukujen ja muiden varusteiden ojentaminen asiakkaille, trailereiden pakkaaminen, märkäpukujen ja muiden varusteiden vastaanottaminen asiakkailta, märkäpukujen peseminen, asiakkaiden viihdyttäminen bussissa, melonnan ja ”mitäs jos me kaadutaan ylösalaisin” opettaminen sekä paikallisesta kullankaivuuhistoriasta tarinoiminen melonnan lomassa.


Ajo tukikohdasta Shotover-joen aloituspaikkaan kestää noin 45 minuuttia. Osa asiakkaista lentää paikalle helikopterilla, hintatietoisemmat tyytyvät bussikuljetukseen. Kapea, vuorenseinämää pitkin kiemurteleva tie on kullankaivajien 1800-luvulla rakentama – toinen kahdesta tiestä, joilla vuokra-autojen vakuutukset eivät Uudessa-Seelannissa ole voimassa. Korkeanpaikankammoiset asiakkaat pitävät ajoa joelle poikkeuksetta pelottavampana kuin itse melontaa.

Melottava osuus joesta on 16 kilometrin mittainen. Joki kulkee syvässä kanjonissa vuorten välissä.


Kun satelliittia tsuumaa tarkemmalle, saattaa kanjonissa nähdä kumilauttoja.


Vielä tarkemmaksi tsuumattu kuva lintuperspektiivistä näyttää tältä.


Melottavan osuuden lopussa on 170 metriä pitkä kullankaivajien rakentama tunneli. Tästä kuvakulmasta tunnelin pituutta ei juuri hahmota.


Heti tunnelin jälkeen on päivän jyrkin koski. Kosken nimi on Cascade.


Kosken lopussa on hontto. Aika usein hiukset kastuvat tässä hontossa.


Kun vesi nousee sateiden seurauksena riittävän korkealle, eivät kumilautat enää mahdu tunneliin. Silloin on melottava tunnelin vieressä kulkeva joen luonnollinen uoma. Myös tässä uomassa on hontto.

Tour d’île du sud

(4.-10.1.2010)

Siis vähän niin kuin Tour de France, mutta kuitenkin Tour de South Island. Siis eteläsaaren ympäri. Viikossa. Ei kuitenkaan polkupyörällä vaan Kakapolla. (Mikä ihmeen Kakapo?) Lomaviikko rafting-touhusta tekee hyvää, säät ovat kelvolliset ja viikon aikana ehtii nähdä paljon: jäätikköä, sademetsää, valtamerta, kajakkimelontaa, hippifestivaalit, lisää valtamerta ja hassuja valtameren eläimiä.

Jäätikkö
Eteläsaaren länsirannikolla on kaksi kuuluisaa jäätikköä – Franz Josef ja Fox. Nämä kaksi ovat maailman ainoat jäätiköt, jotka itse asiassa laajenevat ilmastonmuutoksen myötä. Franz Josef ja Fox ovat myös siksi erikoisia, että missään muualla maailmassa ei yksikään jäätikkö ulotu näin lähelle valtamerta – vain muutaman kilometrin päähän. Päivän mittainen ohjattu vaellus Franz Josefilla maksaa 160 paikallista dollaria (n. 80€). Hintaan sisältyy villasukat, kengät jääpiikkeineen sekä kunnollinen Gore Tex –asu. Paikka on näkemisen arvoinen – ensin sademetsää, sitten jäätikköä ja solan reunoilla useamman sadan metrin korkuisia vesiputouksia, jotka näyttävät saavan alkunsa suoraan kallioseinästä.

. . . . . , . .Vielä muutama askel


. . . . , . , . , . , . .Jäätikön värejä


. . . . . , . .Kea, jäätikön vai sademetsän asukki?


. . . . . , . .Näillä pohjilla pito on hyvä


. . . . . , . .Joki saa alkunsa jäätikön alta


Sademetsä ja rannikko
Franz Josefin jäätiköltä matka jatkuu kohti Murchisonia, jossa on vuorossa pari päivää kajakkimelontaa. Buller- ja Matakitaki-joilta löytyy leppoisia II-III luokan osuuksia, vaikka vedet ovat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealla. Meloa voisi pidempäänkin, mutta viikon aikana on paljon muutakin nähtävää. Tie Murchisoniin kulkee pitkin Uuden-Seelannin eteläsaaren länsirannikkoa, jonka maisemista seuraavassa muutama kuva.

. . . . , . , . , . . , . Tien toisella puolella sademetsää...


, ....ja toisella puolella Tasmanian meri



, .Rannikon kivimuodostelmia



Hippifestivaali
On se vaan erikoista. Kun ajaa Murchisonista 40 km etelään, kääntyy vaaleanpunaisella muovipussilla merkitystä pikkutien risteyksestä vasempaan, ajaa muutaman kilometrin hiekkatietä, kävelee tunnin mutaista polkua ja kahlaa parin puron ylitse, löytää itsensä ”Rainbow gathering” nimiseltä hippifestivaalilta. Leiri muistuttaa intiaanikylää: ihmiset asuvat tiipiissä (Voisiko Kouvolan lehtori opastaa em. sanan monikon inessiivin kanssa, pliis?), maisemat ovat kuin lännenelokuvasta ja keskellä leiriä on pyhä tuli... Melova toverini Frazer vietti festivaaleilla vuodenvaihteen, ja kertoi paikalla olleen noin 700 luonnonystävää. Nyt paikalla on arviolta vain parisataa suihkua kaihtavaa elämäntapaintiaania.

Leirissä syödään ainoastaan kasvikunnan tuotteita, kännykät ja muut sähkölaitteet eivät ole suotavia, ja kaikenlaiset päihteet ovat kiellettyjä. Ainakin virallisesti. Paikalla on myös muutamia lapsiperheitä. Päivittäiset rutiinit näyttävät koostuvan polttopuun hankinnasta, oleilusta ja jonglöörauksesta (jopa kolmella pallolla!). Olo paikanpäällä on melkein kuin eläintarhassa – tai ainakin kuin tosi-turistilla: Muilla ei juuri näy Gore Tex –takkeja, useimmat ovat paljain jaloin, ja myös kaulassani roikkuva kamera kertoo etten ole leirin pysyvä asukas. Näitä kansainvälisiä kokoontumisia on kerran vuodessa, seuraava on kuulemani mukaan Suomessa.

Ainakin kaksi hippiä kolmesta osaa soittaa vähän kitaraa. Kitarapusseja onkin melkein joka toisella olkapäällä, ja vierailuni aikana kuulen monia tuttuja avoimia sointuja (Am, Em, G, C, jne.) Joistakin musiikillisista ilmiöistä leirillä olen myös oikeasti vaikuttunut: Eräässä tiipiissä istuu mies, joka soittaa banjoa vähintään yhtä hyvin kuin Kimi Räikkönen ajaa Ferraria. Vaikkei kuulemma enää ajakaan. Kysyn luvan banjotaiteilijan valokuvaamiseen, ja samalla huomaan että moderni intiaani harjoitteleekin banjonsa soittoa mp3-soittimeltaan taustoja kuunnellen – on se vaan edistyksellistä! Jos aikaa hippeilyyn olisi enemmän – jälleen kerran – haluaisin kovasti nähdä iltanuotion ympärillä kokoontuvan rumpusession (”drum circle”). Nyt on kuitenkin aika suunnata kohti itää ja nousevan auringon merta...

. . . . , . ,Saapuminen hippileiriin


. . . . , . , . , . . , . Intiaanikylän asumuksia


. . . . , . , . , . . , . Kaikki paitsi hanurimusiikki ja kasvisruoka on turhaa


Meren asukit
Luonnonystävien kokoontumisesta tie vie lomaviikon viimeiseen kohteeseen Tyynen valtameren äärelle. Akaroa on pieni kylä Christchurchin vieressä. Kylän vetonaula on suojainen merenlahti, jossa näkee eteläisten merialueiden ihmeitä delfiineistä pingviineihin. Delfiinien kanssa pääsee vaikka uimaankin, mutta tällä kertaa tulee tyydyttyä parin tunnin mittaiseen risteilyyn, josta alla muutama kuva.

. . . . , . ,Parempi delfiini meressä kuin tonnikala purkissa


. . . . , . ,Kalliokiipeilyä harrastava kädetön hylje


. . . . , . ,Uintia harrastava pingviini


. .Meri
.