Heli-melonta on yksi niitä asioita, joita varten Uuteen-Seelantiin matkustetaan. Siksi olen varsin tyytyväinen, kun tällä viikolla toteutuu toinenkin missio joelle, jonne ei autolla pääse. Whitcombe on yksi länsirannikon klassikoista, eikä turhaan. Sateeton kausi ja matala vesitilanne ovat tällä kertaa positiivinen seikka: Suuremmalla vesimäärällä Whitcombe olisi todennäköisesti melkoisen haastava joki, mutta nyt tarjolla oleva (arviolta) 30 kuutioita on ensikertalaiselle mitä parhain virtaama. Akanvirtoja on runsaasti, eikä jokea tarvitse kävellä alas rantoja pitkin, vaan kosket uskaltaa meloa alas.
Helikopterilento joelle maksaa 100-125 paikallista dollaria (50-60 €) per henkilö, ryhmän koosta ja lennon pituudesta riippuen. Whitcombe-joella melomme 13 kilometrin mittaisen osuuden, ja lento kestää vajaan kymmenen minuuttia. Kajakit ja melat kulkevat helikopterityypistä riippuen joko jalaksiin sidottuna tai helikopterin alla roikkuvassa verkossa. Helikopterioperaattoreita on Uuden-Seelannin länsirannikolla jokaisessa pikkukylässä. Suurin asiakasryhmä ovat maisemalennoista maksavat turistit, mutta erityisesti Hokitikan ympäristössä myös melojat työllistävät lentäjiä joulu- ja maaliskuun välisenä aikana.Ilmasta katsottuna kosket näyttävät varsin vaatimattomilta. Kolmen metrin korkeuseroa lyhyessä koskessa ei helikopterista tarkastellessa hahmota ollenkaan, mutta joella kajakissa istuessa sama kolmen metrin pudotus näkyy siten, ettei koskea itse asiassa näy lainkaan – näkyy vain horisontin taakse katoava joki, ja pudotuksen takaa nouseva valkoinen höyry...
. . , . . , . . . , . , . .Heli-scouting
. . , . . , . .Whitcombe-joen lohkarepuutarhaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti