Whataroa

(9.3.2010)

Viikko Bullerfestin jälkeen kuluu Hokitikassa. Perusleiri on Lake Mahinapua, idyllinen leiripaikka pienen järven rannalla. Nyt olisi aika paukuttaa länsirannikon helimelontavempulaa, mutta mutta mutta... Iskuryhmämme on kutistunut kahden hengen suuruiseksi, eikä kahden hengen voimin oikein ole resursseja lentää vaativiin kanjoneihin – ei rahallisesti eikä turvallisuudenkaan puolesta. Lisäksi pitkä sateeton kausi on kuivattanut kaikki pienemmät joet, joille muuten voisi vaikka kajakki olalla kävellä.

Epäsuotuisista ennakkoasetelmista huolimatta on tiistaina kuitenkin koossa viiden melojan ryhmä, ja edessä elämäni ensimmäinen helikopterilento. Kohteena on Whataroa-joki – kolmisenkymmentä kuutiota sekunnissa jäätiköltä virtaavaa raikasta vettä, alkulämmittelyn jälkeen varsin maisemallisessa kanjonissa, luokitus IV. Uuden-Seelannin tällä reunalla koskien luokitukset tuntuvat olevan kohdillaan: Opaskirjan IV-luokka on tälläkin joella ihan oikeaa nelosta!

Osa Whataroan reissusta kuluu maisemia ihastellessa: taustalla siintävät Uuden-Seelannin Alpit, ja välillä joki kulkee pystyseinäisessä kanjonissa. Jyrkimpien koskien kohdalla kaikki huomio suuntautuu kuitenkin melontaan, joka alkaa Milford Soundin seikkailujen jälkeen vähitellen taas sujua. Tosin vieläkin on kypärälle käyttöä, ja kertaalleen tohotan rantakallioilla kiipeillessä niin vauhdilla, että pudotan kamerani sisältävän kuivapussin jokeen. Olen jo varma, etten kameraani enää näe, mutta kuin ihmeenkaupalla saamme ongittua kuivapussin pienestä akanvirrasta suuren kosken niskalla...


. . , . . , . .Lentoonlähtövalmistelut


. . , . . , . .Anke Whataroan kuohuissa


. . , . . , . .Franck samassa dropissa


. . , . . , . .Whataroan kanjoni


. . , . . , . .Taustalla uuden-Seelannin Alpit